Ti 18.7. Tockener Steg - the icy day

Edellisenä päivänä Zermattiin kävellessämme katselimme hiljaisesti yläilmoihin keinuvia hissejä ja perhosia alkoi pesiytyä vatsaan. Kolmannen päivän kisa-aamuna taisikin enemmän pelottaa kisapaikalle selviytyminen kuin itse kisa!


Hurjaltahan siellä ilmassa tuntui killua, mutta hengissä selvittiin ja maisemat kilpailukeskuksesta kohti Matterhornia olivat häikäisevät eikä maastokaan pahaa ollut. Päinvastoin, kartalla oli kaksi täysin erilaista aluetta, joilla oli sekä mukavaa että vaativaa suunnistaa. Etenkin maaston länsiosa oli melkoista syheröä.


Kisan jälkeen alkoivat korkeudet houkuttaa ja saimme lopulta Mikonkin korkeanpaikankammoineen houkuteltua ylös Klein Matterhornille 3885metriin.

Matka oli tässäkin retkessä se pelottavin osuus. Isolla hissillä noustiin lähes pystysuoraa Kleinin seinää ylös liki neljään tuhanteen metriin.
Mutta ylhäällä siinsivätkin tasaiset, lumiset maisemat, joissa ei kenelläkään ollut enää mitään hätää. Paitsi Johanilla, jonka paha olo tosin johtui enemmän kisan rasituksista kuin korkeista paikoista.

Kävimme piipahtamassa myös jäätikön sisään rakennetussa tunnelissa katselemassa jääveistoksia. Se olikin ainoa paikka koko matkan aikana missä alkoi tuntua siltä, että on päästävä äkkiä pois ennen kuin happi loppuu. Muutoin korkeilla paikoilla suunnistamisenkaan kanssa ei ollut mitään isompia ongelmia.


Paluumatkalla Zermattiin oli jo kaikilla hymy herkässä, mutta siitä huolimatta osa joukosta valloitti isommassa hississä ikkunapaikkojen sijasta keskilattian.


Retkemme jälkeen ehdimme pikaisesti käydä suihkussa ja syömässä ennen perinteistä palkintojenjakoa, missä tälläkin kerralla pääsimme hurraamaan Simosaksen Otolle.
Palkintojenjaon jälkeen suuntasimme koko Orientin joukolla Simosasten ja Höglundien majoituspaikkaan maistelemaan sveitsiläistä suklaata ja muita herkkuja. Rattoisasti siinä ilta vierähtikin ja saimme ihailla Zermattin valoja.