Name:
Location: Finland

Thursday, August 03, 2006

Pe 21.7.2006 Zermatt - the touristy day

Viidennen kisapäivän aamuna oli hauska herätä ja katsoa keittiön ikkunasta terassin kulmalla juoksevia suunnistajia. Edellisenä iltana oltiin nähty muutama rasti tämän päivän korttelisuunnistuksesta, mutta emme arvanneet että niitä näkyi terassiltamme peräti 5!

Siinä sitten ryhdyttiin tutkailemaan, että sattuisiko jokin näistä rasteista olemaan myös meidän tulevalla radalla ja kerrankin oli etukäteen jaetuista rastimääritteistä hyötyä!
Pari rastia oli siis selvillä jo ennen kuin ryhdyimme edes aamupalaa syömään.



Kisa oli hauska ja vauhdikas. Pidemmät radat aloittivat kaupungin laidalta ja nousuakin kertyi melkoisesti. Terhi selvisi käytännössä pelkällä korttelisuunnistuksella, mutta sekään ei Zermattissa ollut ihan sitä mihin Suomessa olemme tottuneet. Vauhtia, turisteja ja mielenkiintoisia rastipisteitä riitti. Kisa sujui Terhin osalta erinomaisesti, kunnes radan loppupuolella oli Terhin vuoro taittaa nilkkansa. Siinä sitten arpoessa, että jatkaako radan loppuun vai keskeyttääkö, meni aikaa ja tuli samalla yksi kolmen minuutin pummikin. Siihen kariutui sitten sekin kisa. Ehdottomasti viikon paras suoritus olisi tullut tästä, mutta lopulta oltiin sitten ihan niillä samoilla sijoilla kuin kaikkina muinakin päivinä.


Hauska kisa, jonka jälkeen Terhi ehti vielä omalle terassille Mikon suoriutumista seuraamaan.




Kisan jälkeen olikin sitten päivä vapaata, kun matkustamiseen ei mennyt aikaa ja kisakin oli vain vajaan puolen tunnin mittainen.

Iltapäivä meni Tour de Francen ja shoppailun merkeissä. Saimme myös seuraksemme uusia asukkaita - Svante ja Johan muuttivat tavaransa jo meille ja tulevat viimeiseksi yöksi itsekin.

Illalla kävimme herkuttelemassa GramPi´s ravintolassa Street partysta tutuilla ribseillä ja viihdyttämässä itseämme hauskalla brittitarjoilijalla. Ruuan jälkeen siirryimme ravintolan alakertaan, jo lähes kantapöytäämme katsomaan päivän kisavideota.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home